Pikalainat juhlivat 15 vuoden taivaltaan, sillä ensimmäiset pikavipit rantautuivat Suomen lainamarkkinoille jo vuonna 2005. Näistä ajoista on kuitenkin ehditty tulla kauas, mutta uusia yrityksiä ilmestyy markkinoille edelleen. Mistä uutta pikalainaa kannattaa sitten lähteä hakemaan? Entä mistä merkeistä tunnistaa luotettavan pikavippiyrityksen?
Pikalainat: mainettaan parempi vaihtoehto?
Pikalainojen alati kasvava suosio on houkutellut vuosien saatossa markkinoille enemmän ja vähemmän epäluotettavia toimijoita. Pikalainoijen maine helppona rahana johti nopeasti kierteeseen, jossa pikavippiyritykset lupailivat liian hyvältä kuulostavia lainatarjouksia ja joihin lainanhakijat tarttuivat hetkeäkään miettimättä. Pikalainojen tiukat ehdot ja naurettavan korkeat korot ja kulut selvisivät lainansaajille vasta liian myöhään, jolloin monet suomalaiset ajautuivat taloudellisiin vaikeuksiin ja lopulta velkakierteeseen, josta oli hyvin vaikea päästä pois. Siinä missä toiset ottivat uusia lainoja kuitatakseen vanhat lainat, toiset päätyivät hakemaan helpolla tekstiviestillä muutaman lisäkympin kirkastuttamaan kosteaa baari-iltaa tai rahoittamaan ne uudet kengät, joita kaupan hyllyltä oli ihailtu jo pitemmän aikaa.
Kuten voimme huomata, yllä esitellyissä esimerkeissä on tehty lähes kaikki mahdolliset virheet, mitä lainanhaun suhteen on mahdollista tehdä. Lainaa haetaan ja otetaan ajattelematta, sen ehtoihin ei tutustuta ja sitä käytetään päivittäisen elämän kustantamiseen. Osasyyllisenä tähän velkakierteesen ovat tietysti myös lainamarkkinoiden epäluotettavat toimijat, jotka hämäävät hakijoita epämääräisillä ehdoillaan ja piilokuluillaan.
Päättäjät heräsivät kasvavaan velkakierteeseen hieman myöhässä, mutta lakiuudistusten myötä epäluotettavat pikavippiyhtiöt ovat hiljalleen poistuneet markkinoilta. Pikalainojen markkinat ovatkin tänä päivänä entistä tiukemmin valvottuja ja uusien pikavippiyhtiöiden on käytävä läpi tiukka seulonta, jossa niiden on osoitettava, että tarjottavien lainojen ehdot noudattavat lakeja ja määräyksiä.
Erityisesti syyskuussa 2019 voimaan astunut lakiuudistus on laskenut pikalainojen korko- ja kulutasoja merkittävästi, ja lainaehdot ovat kallistuneet yhä enemmän kuluttajan puolelle. Oli laina sitten miten pieni tahansa, mielessä kannattaa kuitenkin aina pitää, että kyseessä on velka, joka tulee aina maksaa takaisin, ja mitä nopeammin, sen parempi.
Mistä uusi pikalaina?
Pikalainojen suurena etuna on hakuprosessin helppous ja nopeus. Pikalainan saamiseksi hakijan ei tarvitse esittää vakuuksia tai lainantakaajaa; yleensä täysi-ikäisyys, puhtaat luottotiedot, vakituinen osoite Suomessa ja säännölliset kuukausitulot riittävät lainan saamiseen. Lisäksi hakijan ei tarvitse perustella lainkaan, mihin käyttötarkoitukseen rahaa aiotaan käyttää.
Uusia pikavippiyhtiöitä saapuu markkinoille edelleen joka vuosi, mikä taas on lainanhakijan kannalta hyvä uutinen. Kasvava kilpailu on pakottanut monet pikavippiyhtiöt parantamaan lainatarjouksiaan, ja tämä tarkoittaa käytännössä myös entistä parempia etuja kuluttajan kannalta.
Tätä myötä monet pikavippiyhtiöt ovat alkaneet tarjoamaan uusille asiakkailleen ensimmäisen pikalainansa jopa täysin korottomana. Toisin sanoen, jos maksat tämän lainan kokonaisuudessaan pois viimeiseen eräpäivään mennessä, ei lainalle ehdi tällöin kertyä ollenkaan korkoa. Kannattaa samalla kuitenkin muistaa, että näihin tarjouksiin sisältyy yleensä muita pienempiä kuluja, kuten avausmaksu ja tilinhoitokulu. Jos pienelle lainalle on kuitenkin tarvetta ja tiedät, että pystyt maksamaan sen ajoissa takaisin, on koroton pikalaina enemmän kuin varteenotettava vaihtoehto.
Uudet pikavippiyritykset voivat aluksi herättää monessa lainanhakijassa epäilyksiä. Tämä on ymmärrettävä reaktio ja siksi pienellä Google-haulla kannattaa selvittää, mitä kyseisestä yrityksestä verkossa puhutaan. On totta, että uudesta yrityksestä ei välttämättä aina löydy riittävästi tietoa, mutta tämä ei tarkoita automaattisesti sitä, etteikö kyseiseltä yritykseltä pikalainaa kannattaisi hakea. Tärkeintä on, että palvelu ilmoittaa selkeästi lainaehdot ja että lainaehdot noudattavat Suomen lakeja. Lisäksi kannattaa tarkistaa, että yritys on kirjattu Suomen luotonantorekisteriin ja että sivusto hyödyntää SSL-suojausta, eli osoite on https-alkuinen ja osoitepalkin sivusta löytyy lukkosymboli.