Tarvitsetko lainaa? Joskus elämässä tulee vastaan yllättäviä tilanteita, joihin on mahdotonta varautua etukäteen millään tavalla. Harvalla suomalaisella on kuitenkin realistisesti varaa tällaisiin tilanteisiin, varsinkin jos niiden aiheuttamat kustannukset nousevat jopa useisiin kymmeniin tuhansiin euroihin.
Jo lähes kuudennes suomalaisista elää köyhyysrajan alapuolella, mikä tarkoittaa sitä, että heillä ei jää rahaa säästöön pahan päivän varalle senttiäkään, vaan kaikki talouteen tulevat menot myös käytetään vuokranmaksuun, ruokailuun ja muihin elämisen kustannuksiin. Itse asiassa köyhyysrajan alapuolella elävät eivät kuitenkaan ole ainoita, jotka joutuvat sinnittelemään pysyäkseen pinnalla. Myös pieni- ja keskituloiset elävät usein sellaisilla tuloilla, ettei niistä ole varaa pistää sivuun juurikaan mitään. Raha-asiat ovat suomalaiselle aina tabu, mutta tosiasiassa vain harvalla pyyhkii rahallisesti niin hyvin, että sivuun voidaan laittaa jopa tuhansia euroja pahan päivän varalle.
Onnettomuudet eivät kuitenkaan katso paikkaa eivätkä aikaa, vaan ikävät sattumukset voivat kohdata kenet tahansa varallisuudesta riippumatta. Köyhän talouden kohdalla ne vain kolahtavat lujempaa, sillä jopa yksinkertainen ylinopeussakko saattaa horjuttaa perheen taloutta hurjasti tai jopa romahduttaa sen täysin. Mitä vaihtoehtoja köyhällä sitten on, kun häntä kohtaa onnettomuus? Tällaisia tilanteita voi olla esimerkiksi toisen auton kolhiminen parkkipaikalla, oman auton hajoaminen, lapsen sairastuminen, kodin vesivahinko tai lemmikin yllättävä eläinlääkärilasku. Toisinaan rahan lainaaminen esimerkiksi perheenjäseneltä tai ystävältä on mahdollista, mutta harvalla on tosielämässä tähän mahdollisuus. Toiseksi rahan pyytäminen tutulta henkilöltä on monen ylpeydelle ikävä kolahdus, jota mielellään vältellään mahdollisuuksien mukaan. Varsinkaan useiden kymmenien tuhansien eurojen lainan pyytämisen kynnys on monelle liian korkea.
Pikalaina auttaa tilanteessa kuin tilanteessa
Kun muuta mahdollisuutta saada rahaa nopeasti ei ole, pikalaina pelastaa. Pikalainan hakeminen on todella helppoa ja nopeaa. Koko prosessi tapahtuu täysin sähköisesti – ei siis kuumottavia kasvokkainkeskusteluja äreän pankkivirkailijan kanssa! Koko hakuprosessi vie sinulta vai muutaman minuutin aikaasi ja voit aloittaa hakuprosessin milloin tahansa haluat. Voit siis hakea lainaa netistä ympäri vuorokauden. Valitettavasti uusimman lakimuutoksen myötä yöllä klo 23 jälkeen myönnetyt lainat voidaan kuitenkin tilittää vasta aamuseitsemän jälkeen, mikä asettaa joitakin rajoitteita pikalainan hakemiselle. Tästäkin huolimatta voit kuitenkin tehdä lainahakemuksesi myös yöaikaan ja odottaa rahojen saamista aamuun.
Pikalaina tilille heti
Onko pikalainan saaminen tilille nopeasti mahdollista? Kyllä on. Voit hakea pikalainaa nopeasti tilille netissä 24/7, ja voit saada vakuudettoman lainan tilillesi heti myönteisen lainapäätöksen saatuasi. Jos siis tarvitset rahaa nopeasti, on pikalaina sinulle paras vaihtoehto. Muista kuitenkin täyttää lainahakemuksesi huolella, jotta se saadaan käsiteltyä mahdollisimman nopeasti ja mutkattomasti. Kannattaa myös mahdollisuuksien mukaan täyttää hakemus mahdollisimman aikaisin arkipäivänä. Vain näin voit varmistaa sen, että päätös tulee sinulle myönteisenä ja saat rahat tilillesi vielä saman päivän aikana, juuri silloin kun rahan tarve on suurimmillaan.
Suomen laki asettaa rajoituksia pikalainoille
Vielä viime vuosikymmenellä, pikalainojen alkutaipaileilla, oli pikalainan saaminen 24/7 mahdollista sanan varsinaisessa merkityksessä. Tuolloin lainaa pystyi paitsi hakemaan vuorokauden ympäri, myös saamaan sen tililleen välittömästi myönteisen päätöksen jälkeen kellonaikaan katsomatta. Tämä kuitenkin aiheutti useita ikäviä sivutuotteita, ja lopulta vuoden 2009 lakiuudistuksessa päädyttiin nykyisenkaltaiseen lakimalliin, jossa lainan hakeminen on mahdollista vuorokauden kaikkina aikoina, mutta yöaikaan eli klo 23 jälkeen haettuja lainoja ei voida tilittää ennen klo 07.
Toinen huomattava pikalainoja koskeva lakiuudistus tehtiin vuonna 2013, ja se käytännössä lakkautti useita pikalainafirmoja kokonaan ja pisti olemassaolevat firmat laittamaan toimintamallinsa uusiksi. Uusi laki asetti seuraavia säädöksiä koskien pikavippejä:
- alle 2000 euron pikalainojen todelliset vuosikorot eivät saa ylittää kaavaa viitekorko +50 %
- todellisen vuosikoron summaan on laskettava mukaan kaikki kulut avausmaksusta vuosimaksuun ym.
- laina-asioita ei saa hoitaa maksullisilla tekstiviesteillä
- lainan hakijan luottokelpoisuuden varmistaminen on luotonmyöntäjän vastuulla
Tämä lakiuudistus käytännössä mullisti koko pikalaina-alan täysin, ja teki siitä samalla huomattavasti turvallisemman asiakkaille, sillä aikaisemmin hulluihin lukuihin kohonneet todelliset vuosikorot, jotka olivat pahimmillaan jopa 1000 %, saattoivat ajaa asiakkaat velkakierteeseen kuin varkain. Toisaalta aikaisempi tilanne on myös jättänyt pikalainojen ylle ikävän varjon, joka mustamaalaa alaa yhä nykyäänkin. Nykyään pikalainoja säätelevät lait kuitenkin pitävät huolen siitä, että lainat ovat turvallisia ja lainojen tarjoajat tarkkaan valvottuja viranomaisten toimesta.
Tämä lakimuutos lakkautti monia pikalainafirmoja juurikin alle 2000 euron lainoille asetetun todellisen vuosikoron rajoituksen takia. Sääntö kuitenkin koskee vain nimenomaan alle 2000 euron pikalainoja, mikä osaltaan selittää sen, miksi nykyisin 2100 euron pikalainat ovat niin yleisiä.
Myös joustoluotto voi olla hyvä vaihtoehto pitkäaikaisempaan rahankäyttöön
Jos olet hakemassa pikalainaa arjen rahoittamiseen, voi myös joustoluotto olla varteenotettava vaihtoehto. Joustoluotto tarkoittaa tililuottoa, jossa asiakas hakee varsinaisen lainan sijaan lainakattoa. Tällöin myönnetyn lainan puitteissa voidaan tehdä nostoja mihin aikaan päivästä vain. Joustoluoton avulla voit siis nostaa lainaa tilillesi 24/7, juuri silloin kuin tarvitset – myös öisin. Joustoluotto on siis ikään kuin luottokortin tavoin toimiva pikalaina. Sinun ei tarvitse muuta kuin avata joustotilili jollakin joustoluottoa tarjoavalla palvelijalla, hakea joustoluottoa ja odottaa lainapäätöstä. Myönteisen lainapäätöksen saatuasi voit nostaa lainakattosi rajoissa tilillesi rahaa juuri silloin kun tarvitset. Koska lainapäätös on jo tehty, on rahan nostaminen tavallisesta pikalainaista poiketen mahdollista myös yöaikaan. Muista kuitenkin ennen joustoluottosopimuksen tekemistä lukea ehdot tarkkaan ja kiinnittää huomiota esimerkiksi todellisen vuosikoron suuruuteen, sillä se saattaa usein olla huomattavasti yli 50 prosentin. Muista myös, että pikalaina ei ole ilmaista rahaa, vaan sitä kannattaa hakea vain siinä tapauksessa, että tiedät varmasti voivasi maksaa sen takaisin sovitun aikarajan puitteissa.