Yllättävä rahantarve voi iskeä kenelle tahansa lähes milloin tahansa. Pesukone voi mennä rikki, autoon voi tulla vika, tai sitten voi tarvita rahaa vaikkapa muuttoa varten. Monella tavallisella kaduntallaajalla kuitenkaan harvoin on useita tuhansia tai edes satoja euroja ylimääräistä rahaa makaamassa pankkitilillään. Monen rahat menevät laskuihin ja ruokakaupassa käyntiin. Mikä sitten neuvoksi, jos rahantarve yllättää ja seuraavaan palkkapäivään on vielä useampi viikko? Silloin voi olla järkevää ottaa pikalaina, joka on varsin kätevä tapa saada hieman pelivaraa omaan talouteensa.
Mikä pikalaina sitten oikein on ja mistä sellaisen saa? Ideana on siis se, että kun rahantarve yllättää, kuka tahansa voi käydä tekemässä hakemuksen ja rahaa saa omalle tililleen parhaimmillaan muutamassa minuutissa. Täytyy kuitenkin muistaa, että laina on maksettava myös takaisin. Sinulla täytyy siis olla tiedossa, että olet saamassa rahaa tulevaisuudessa, jolla voit lainasi kuitata. Lainaa varten henkilön luottotietojen on perinteisesti oltava kunnossa. Mikä neuvoksi sitten jos luottotiedot ovat syystä tai toisesta menneet? Onko silloin täysi mahdottomuus saada lainaa? Tähänkin ongelmaan on kuitenkin olemassa ratkaisu. Voit saada lainaa myös ilman luottotietoja. Joillakin luottotiedot ovat voineet mennä itsestään riippumattomista syistä ja siksi olisikin kohtuutonta, jos et pystyisi ottamaan ollenkaan lainaa, kun sille olisi tarvetta. Ehkä takana on vaikea avioeroprosessi, josta on jäänyt velkoja. Tai ehkä olet ollut menestynyt yrittäjä, mutta liiketoimet ovat ajautuneet vaikeuksiin. Tällöin voi löytää itsensä tilanteesta, jossa ei hetkellisesti pysty hoitamaan maksuja ja luottotiedot voivat mennä.
Lainaa ilman luottotietoja
Lainaa on siis mahdollista saada ilman luottotietoja. Lainaa varten tarvitsee kuitenkin yleensä jonkun takaajan, joka voi olla joku hyvä ystäväsi tai lähiomainen. Tämä on varsin kätevää silloin, jos sinulla kuitenkin on maksukykyä ja tiedät pystyväsi huolehtimaan lainakustannuksista. Voit siis pyytää jotakin tuttuasi lainasi takaajaksi ja silloin voit saada suhteellisen helposti lainaa ilman luottotietoja. Ehkä tuttusi on joku hyvä ystäväsi tai perheenjäsen, joka tietää oikein taloudellisen tilanteesi. Joten vaikka sinulla ei olisikaan luottotietoja, voit silti olla työssäkäyvä henkilö, jolla on suhteellisen hyvät tulot ja pystyt näin ollen lyhentämään lainaa.
Lainoja tarjoaa netissä useita eri toimijoita. Laina kannattaa ilman muuta kilpailuttaa, sillä lainojen ehdoissa on hyvinkin paljon eroja. Joku lainantarjoaja voi tarjota lainaa varsin suurella korolla, ja silloin voikin löytää itsensä yllättävistä maksuvaikeuksista. Kannattaa siis käyttää aikaa lainojen vertailuun, jotta osaa valita itselleen varmasti sen sopivimman lainan. Jos tekee päätöksen hätiköiden, ei ehkä osaa ottaa kaikkia asioita huomioon ja voi hyväksyä lainatarjouksen, jossa on todella kova vuosittainen korko.
Netissä toimii myös lainojen vertailusivustoja, joissa voit kätevästi etsiä itsellesi sopivan lainan. Jos sinulla ei ole luottotietoja, niin netistä löytyy sellaistenkin lainojen tarjoajia pitkä lista.